Veikkaus - MM-Veikkaus 2017

Säännöt

‹ Etusivulle

MM-lätkäveikkaus 2018 – kisan säännöt

  1. MM-lätkäveikkaus käydään ajalla 4.-20.5. (ellei ottelusiirto tai muu vastaava syy muuta ajanjaksoa). Kilpailu on avoin kaikille Veikkauksen etuasiakkaille. Etuasiakkaaksi voit liittyä www.veikkaus.fi/fi/rekisteroidy.
  2. Osallistuessaan kilpailuun kilpailija hyväksyy, että hänelle lähetetään kisan toteuttamiseen liittyvää ajankohtaista viestintää kisan aikana. Osallistujien perustiedot (nimi ja asuinkunta) julkistetaan mahdollisessa tulosseurannassa kilpailun aikana sekä voittajalistassa kilpailun jälkeen. Tilastotietona kisasivuilla käytetään myös asiakkaan sukupuolta ja ikäryhmää.

    Kilpailussa kerättäviä henkilötietoja käytetään MM-lätkäveikkaus 2018 -kisan ja vastaavien kisojen toteuttamiseksi. Lisätietoja Veikkauksen asiakastietojen käsittelystä www.veikkaus.fi/fi/tietosuojaseloste. Voittajien henkilötietoja voidaan luovuttaa myös kolmannelle osapuolelle palkintojen toteuttamista ja toimittamista varten.

  3. Kilpailuun osallistutaan Veikkauksen kisasivuilla. Kilpailuun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä MM-lätkäveikkaus 2018 -kisan osallistujaksi ja sen sääntöjen hyväksymistä. Kilpailuun osallistuminen on ilmaista. Yksi henkilö voi rekisteröityä vain yhden kerran. Veikkaus Oy:llä on oikeus muuttaa ja/tai poistaa asiattomaksi katsomansa pelaajatunnukset ja näihin liittyvät pelaajatiedot sekä kaksoisrekisteröitymiset.
  4. MM-lätkäveikkaus 2018 -kisassa veikataan jääkiekon MM-kisaotteluiden varsinaisen peliajan lopputuloksia. Kisa koostuu viidestä listasta. Samanaikaisesti avoinna voi olla yksi tai useampia listoja. Listojen aukeamisesta ja sulkeutumisesta ilmoitetaan kisasivustolla. Osallistujan kisarivi tulee voimaan, kun kisajärjestelmään kirjautunut osallistuja on tallentanut kisarivinsä kisajärjestelmään. Veikkaus ei vastaa siitä, jos kisarivi ei teknisten syiden vuoksi tallennu kisajärjestelmään. Osallistuja voi päivittää kisariviään kisajärjestelmässä vielä avoinna olevien otteluiden osalta.
  5. Kisalistalla kohteina olleiden otteluiden tulokset ja niiden jälkeiset pisteet pyritään julkistamaan Veikkauksen kisasivuilla viimeistään ottelun päättymisen jälkeisenä päivänä kello 9.00 mennessä. Listan lopulliset pisteet julkaistaan vastaavasti sen jälkeen, kun listan kaikkien otteluiden tulokset on julkaistu.
  6. Tulokset ja palkintojärjestys lasketaan seuraavasti:
    Pistemäärät ottelusta:
    i. Oikeasta ottelutuloksesta 10 pistettä
    ii. Oikein veikattu merkki (voittaja / tasapeli) ja maalimäärä toiselle joukkueelle 4 pistettä
    iii. Oikein veikattu merkki (voittaja / tasapeli) 3 pistettä
    iv. Oikein veikattu maalimäärä toiselle joukkueelle 1 piste

    Vain yksi pistemääräsääntö on voimassa kerrallaan.

    Korkeimman yhteispistemäärän saavuttanut pelaaja on kilpailun voittaja.

    Tasatuloksen sattuessa sovelletaan tarpeen mukaan järjestyksessä kohtia a – f. Parhaalla listalla tarkoitetaan sitä listaa, jolla pelaaja on saavuttanut korkeimman pistemääränsä.

    a. korkein pistemäärä
    b. korkein pistemäärä (yhdellä) parhaalla listalla
    c. korkein pistemäärä toiseksi parhaalla listalla
    d. korkein pistemäärä kolmanneksi parhaalla listalla
    e. korkein pistemäärä neljänneksi parhaalla listalla

    Mikäli kahden tai useamman osallistujan järjestys on edellä mainitun jälkeen edelleen tasan, Veikkaus arpoo ko. osallistujien välisen järjestyksen.

  7. MM-lätkäveikkaus 2018 -kisan palkinnot:
    1. Pääpalkintona kolmelle parhaalle unelmien urheilumatka Teemu Selänteen ja Jari Litmasen kanssa! Paketti sisältää lennot, majoitukset, otteluliput ja muuta ohjelmaa.
    2. Yksi edellä mainittu matkapalkinto viimeisen listan parhaalle. Tasapisteissä ratkaisee arpa.
    3. Sijoille 4-10 kaksi lippua Helsingissä pelattavaan NHL-otteluun Winnipeg-Florida perjantaina 2.11.2018.
    4. Listakohtaisesti arvotaan katselukoodeja tms.

    Palkinnot ovat henkilökohtaisia. Palkinto luovutetaan ainoastaan palkinnon voittaneelle kilpailuun rekisteröityneelle kilpailijalle. Palkintoja ei voi muuttaa rahaksi eikä luovuttaa eteenpäin. Jos palkinnon voittaja tarvitsee avustajan tms. palkintona olevaan tilaisuuteen osallistuakseen, vastaa palkinnon voittaja itse mahdollisen avustajan kaikista kustannuksista.

    Veikkaus maksaa voittajan puolesta veron palkinnon kokonaisarvosta. Suoritukseen perustuvan palkinnon vastaanottaminen kasvattaa palkinnon saajan henkilökohtaista verotettavaa tuloa palkinnon kokonaisarvoa vastaavalla summalla. Tämän vuoksi palkinnon vastaanottaminen edellyttää, että voittaja toimittaa verokorttinsa Veikkaukselle verovelvoitteiden huolehtimiseksi. Verokortti hävitetään, kun sen käytölle ei enää ole lakisääteistä tms. tarvetta. Palkinnon voittajalla on oikeus olla vastaanottamatta palkintoa.

    Mikäli Veikkauksesta riippumaton syy muuttaa palkintoa, sen sisältöä tai ajankohtaa, Veikkauksella on oikeus järjestää palkinnon arvoa vastaava muu korvaava palkinto.

    Veikkauksen vastuu rajoittuu vain palkintoon, ei siihen liittyviin muihin matkaan liittyviin järjestelyihin. Veikkaus ei vastaa matkan keskeytymisestä tai peruuntumisesta aiheutuneista kustannuksista, jotka johtuvat asiakkaan puutteellisista matkustusasiakirjoista, eikä asiakkaan antamien varaustietojen virheellisyydestä ja niiden korjaamisesta aiheutuneista kuluista.

  8. Veikkaus Oy:n henkilökuntaan kuuluva voi osallistua kilpailuun, mutta ei voi voittaa sijoituksensa mukaista palkintoa, eikä listakohtaista arvontapalkintoa.

Ryhmien välinen kilpailu

MM-lätkäveikkaus 2018 -kisaa voi pelata myös ryhmäkisassa. Kun olet luonut ryhmälle nimen, voit kutsua ryhmääsi muita kilpailijoita, esim. ystäviäsi tai yhteisön jäseniä. Ryhmään liittyminen tapahtuu ryhmän nimen ja salasanan avulla. Kilpailuun rekisteröityneet ryhmän jäsenet näkevät toistensa kisatulokset ja pääsevät vertailemaan niitä helposti.

MM-lätkäveikkaus 2018 ryhmäkilpailun palkinnot:

  • Ryhmäkisan kolmen parhaan ryhmän 10 parhaalle lähetetään yllätyspalkinto kisan väreissä.

Ryhmäkilpailun tuloksen muodostumiseen lasketaan jokaiselle kierrokselle viiden parhaan ryhmäläisen pisteet. Ryhmän pisteiden kartuttaminen alkaa sen jälkeen, kun uusi jäsen on liittynyt ryhmään. Kesken kilpailun ryhmään liittynyt jäsen ei siis tuo mukanaan vanhoja pisteitään uuteen ryhmään, mutta on jäljellä olevilla kisakierroksilla ryhmässä mukana normaalisti. Pelaaja voi voittaa palkinnon vain yhdessä ryhmässä. Tasapistetilanteessa ryhmien välinen järjestys arvotaan.